maanantai 1. kesäkuuta 2020

MASKIEN KÄYTTÖ COVID-19 EHKÄISEMISESSÄ

STM:n asettaman selvitystyöryhmän raportti maskien käytöstä on valmistunut. Jo työryhmää asetettaessa totesin, etteä ei tulla todennäköiösesti saamaan mitään uutta oleellista tietoa, jos rajoitutaan tehtyihin tutkimuksiin. Juuri niin kävi.

Selvitys perustuu julkaistuihin satunnaistettuihin tutkimuksiin maskien käytöstä.

Luin STM:n selvityksessä mainittujen juttujen alkuperäiset versito. jostakin syysät selvityksessä ei ollut mainittu tutkijoiden omia johtopäätöksiä, vaan positiivisetkin tulokset oli pyritty kääntämään tavalla tai toisella negatiivisiksi.

Näyttöä maskein suojavaikutuksista ei ole runsaasti. Suojauduttaessa koronainfektiota vastaan ovat turvavaälit ja käsien pesu tärkeimpiä mentelmiä. Maskien käytötä ruuhkaisisa paikoisa näyttäisi olevan kuitenkin enemmän hyötyä kuin haittaa, mikäli halutaan vähentää muiden tartuttamista.

Monissa maissa maskien käyttö ruhkaisissa paikoissa on pakollista. Suomessa ei makseja teitenkään tarvita ulkona liikuttaessa, mutta metroissa ja julkisissa kulkuvälineissä ei niiden pitämisestä ole ainakaan haittaa. Saa nähdä mitä hallitus kertoo asiasta. Mikäli halitus ei suosita maskien käyttöä nin ei se ainkaaan silloin lisää niiden käyttöä, jolloin riskiryhmiin kuuluvien on edelleen pelättävä liikkumasta muiden ihmisten läheisyydessä.

Tein Pubmedista MeSH-termein haun. Löysin kaikki STM:n selvityksen jutut ja sen lisäksi muutamia muita hyviä tutkimuksia ja systemaattisia katsauksia, jotka eivät olleet jäääneet STM:n selvityksen haaviin.

Miten suhtaudun tällä hetkellä itse maskiin? Kannan kirurgista maskia mukanani ja laitan sen tarvittaessa kasvoilleni, jos syysät tai toisesta joudun/menen lähelle suurta ihmisjoukkoa, enkä voi olla varma siitä, etä kaikki ovat terveitä ja/tai eivät ole virusta tartuttavia.  Tällaisia tilanteita on sattunut kohdalleni onneksi ani harvoin.





GSK suunnittelee myyvänsä AS03 adjuvanttia miljardi annosta käytettäväksi COVID-19 rokotteissa



GSK plans to make 1 billion (1 000 000 000) doses of AS03 adjuvant to be used in COVID-19 vaccines.

The company (GSK) says that narcolepsy in subjects having had Pandemrix vaccination was caused by wild type H1N1-virus. That is not true. There is some evidence for that in China but not elsewhere. 

Interestingly COVID-19 seems to be rather mild in China and in other Asian countries as compared to Europe or USA. So if/when we will have a vaccine against SARS-CoV-2, would it be needed and used mainly in China or in Europa and USA? The US did not accept any adjuvanted H1N1 vaccines. Have they changed their mind of the AS03 adjuvant? Will they accept it now? Why not then? Why now? Many questions remain.

Narcolepsy was caused by Pandemrix made by GSK at their Dresden factory in Germany. They had another H1N1 vaccine Arepanrix that was made in Quebec. The adjuvant AS03 was the same in both, and serious adverse events (including having narcolepsy) were statistically significantly more common after Pandemrix than after Arepanrix. It seems that the adjuvant AS03 is safe, but not totally safe as the past history has shown. Even that AS03 probably can be used in other setting using different procedure (different from the past D-pan procedure), it should be carefully studied.

The COVID-19 pandemic seems to slow down in Europe. It has already slowed down in Australia and in most Asian countries. It is still strong and increasing for example in South America, but we still do not know whether there will be any strong second or third wave. We do not know how the SARS-CoV-2 is behaving. 

The H1N1 swine flu influenza pandemic was mild and it killed less people than an average seasonal flu epidemic. COVID-19 is in that respect much more dangerous. It just destroys lungs of susceptible people. Therefore at present moment it seems that we really need a vaccine, but the choice of future vaccines must be done using all prior knowledge. 

Hopefully the development of a safe vaccine is fast - but can we just pass normal safety studies?
At least it seems that the first testings of a COVID-vaccine should be done in susceptible high risk groups and not in children and adolescents (who had the highest figures of narcolepsy with Pandemrix, and who have a small risk of develping serious COVID-19).

What is the problem? Well, it does not increase TRUST towards the GSK if they first say something that is not true... and then they announce to sell and adjuvant saying that it is safe. Reminds of the past when the company also claimed that Pandemirx was totally safe even that they had evidence in their own safety database that it was not true.
 
Has the company already done a survey asking if people would choose 1) a vaccine without AS03 or 2) a vaccine without AS03? 

They need to increase trust by starting to speak true. Anybody can make mistakes, but a wise person (company) admits it and says that we are sorry for the errors that we have done in the past.

Link to the news on AS03 plans of GSK:
https://www.fiercepharma.com/manufacturing/glaxosmithkline-aims-to-make-1b-doses-vaccine-booster-for-multiple-covid-19-partners



torstai 9. huhtikuuta 2020

OXIKLORIN ja koronainfektio, hydroksiklorokiini ja atsatiopriimi, COVID-19

On esitetty, että OXIKLORIN parantaisi COVID-19:sta. Ranskassa on nyt tehty kaikkiaan kuusi tutkimusta aiheesta eri yliopistosairaaloissa.

Marseillessa professori Didier Raoult on raportoinut ryhmänsä kanssa erinomaisia tuloksia yhditämääl hydroksikorkiinin ja atsatiopriimin. Kaikkiaan 701:sta potilaasta oli vain yksi kuollut. Marseille on ollut muutoinkin tehokas. Siellä on tehty lyhyessä ajassa 38 000 PCR-testausta. Siis paljon enemmän kuin koko Suomessa samana aikana. Marseillessa kuolleisuus on selvästi pienintä Ranskassa. 

Raoultin ryhmä ei ole kuitenkaan käyttänyt satunnaistamista. Tieteellisenä lopputulemana on, ettei ole vielä pystytty varmuudella osoittamaan, että hydroksiklorokiinisa olisi merkitsevää apua ainakaan rutiinisti käytettynä. Siitä voi olla jopa enemmän haittaa kuin hyötyä. Tarvitaan vielä lisää tutkimuksia ja sellaisia on tekeilläkin. Toisaalta nyt on käynnissä laaja DISCOVERY-tutkimus, jossa tutkitaan myös muita lääkeaineita. Siinä ei kuitenkaan tutkita atsatiopriiimin ja klorokiinin yhdistelmää, mikä on vahinko, sillä Marseillen mukaan tarvitaan nimenomaan tämä kombinaatiohoito.

Joka tapauksessa tällä hetkellä ei ole niin paljon näyttöä, että olisi mielekästä aloittaa OXIKLORIN hoito ainakaan omin päin ilman infektiolääkärin määräystä. Nyt en tarkoita lääkkeen käyttöä SLE:ssa enkä reumasairaudessa, joissa sen on todettu olevan hyödyllinen.

Lääkkeellä on interaktiota. Muun muassa sitalopraamin käyttö on vasta-aiheista. Myös antihistamiinien ja diabeteslääkkeiden kanssa on varottava. Lääkkeellä voi olla haitallisia yhteisvaikutuksia myös muiden lääkkeiden kanssa.

Käyttäisinko itse OXIKLORINia, jos saisin koronainfektion? Tuskin nykyisen tiedon valossa. Todennäköisesti ainakin kysyin onko järkevää yhdistää siihen myös asitromysiini. Konsultoisin kollegoita, mutta luottaisin joka tapauksessa hoitaviin lääkäreihini. Toivottavasti saamme pian lisätuloksia. Raportoin niistä myös täällä.

Seuraavassa muutamia juttuja, joista parhaimmat (valitettavasti) ranskaksi:

https://www.biorxiv.org/content/10.1101/2020.03.31.018556v1https://www.biorxiv.org/content/10.1101/2020.03.31.018556v1

Ranskalaista pohdintaa:
http://jdmichel.blog.tdg.ch/archive/2020/04/03/hydroxychloroquine-le-bal-des-ignares-305545.html

Ranskalainen youtube:

https://m.youtube.com/watch?v=R8_k0Rkt1dk







torstai 26. maaliskuuta 2020

NARKOLEPSIA, KROONINEN VÄSYMYS, UNIAPNEA JA COVID-19 VIRUSINFEKTIO

NARKOLEPSIA, ME/CFS, UNIAPNEA JA COVID-19 KORONA-INFEKTIO


Me elämme nyt täysin poikkeuksellisia aikoja. Ainoastaan iäkkäimmät elossa olevat suomalaiset ovat kokenet jotakin vastaavaa viime sotiemme aikana. Vielä joku aika sitten pelättiin ilmastonmuutoksen aiheuttamaa katastrofia maailmassa. Hetkessä asioiden tärkeysjärjstys on muuttunut.
Käsittelen täsä blogissani väsymsy ja siihen liityviä asioita. Voitte osallsitua keskusteluun oli siten kyseessä narkolepsia, ME/CFS, uniapnea tai mik tahansa muu unihäiriö tai neurologinen tai psykiatrinen sairaus, jonka olettatte liittyvän jollakin tavalla tähän aihepiiriin.

On luonnollista ja tervettä ahdistua ja pelätä. Tämän blogin tarkoituksena on jakaa asiallisa tietoa asiasta. Pyydänkin pysyttelemään asiallisissa kysymyksissä ja kommenteissa. Me emme halua asiattomuuksia emmekä toisia loukkaavia kirjoituksia. Netissä on jo nyt paljon kirjoituskisa esimerkiksi "parantavista lääkkeistä ja lääkeinetutkimuksista". Osa niistä on totta, osa fakea. Esimerkiksi netissä löytyy kirjoitusksia, jonka mukaan Stanfordin yliopistossa olisi keksitty uusi parantava lääke. Stanfordin ylipisto on itse vastannut, että kyseessä valeuutinen. Olkaa siis nyt valppaana myös valeuutisten suhteen.

Seuraavassa muutamia seikkja lyhyesti. Asiat eivät ole välttämättä tärkeysjärjestyksessä. Kommentoikaa, kysykää.

1. Narkolepsiapotilaat eivät kuulu riskiryhmään. 

Jos sen sijaan kyseessä on yli 70-vuotias tai jos narkolepsiapotilaalla on riskiä lissääviä rinnakkaissairauksia, voi hän sinne kuulua.

 2. Piristävät lääkkeet

 Modafiniili, metyylifenidaatti ym eivät lisää riskiä sairastua vakavampaan infektioon.

3. Jos käytät natriumoksibaattia (Xyrem) 

Xyremin tauottamien tulla kyseeseen, mikäli sairastut vaikeamuotoiseen hengitysinfektioon. Sairastumisriskiä se ei sen sijaan lisää.

4. Onko olemassa geneettisiä riskitekijöitä? 

Se on mahdollista. Ei ole kuitenkaan mitään viitettä sitä, että narkolepsialle altistava HLA-tyyppi (mm. HLA DQB1*0602) altistaisi COVID-19 infektiolle. Ei ole valitattavasti myöskään näyttöä siitä, että suojaisia potilaita sairastumasta. Se on mahdllista, mutta sen varaan ei kannata laskea mitään. On parasta olla varovainen. Pohjois-Italiassa on kuolleisuus ollut suurempaa kuin monella muulla alueella. Yhtenä syynä voi olal myös joku geneettinen ominaisuus sen alueen väestössä (vuoristoalue Italian, Itävallan ja Sveitsin läheisyydessä elävän vuoristokansa jälkeläisiä...). Suomessakin tutkitaan jos mahdllisisia geneettisiä suojavia tekijöitä ja geneettistä alttiutta lisääviä tekijöitä. Saamme kuulla näistä ensimäsiä tuloksia ehkä jo muutamien kuukausien sisällä.

5. Vaikea-asteista uniapneaa sairastavat kuuluvat riskiryhmiin

Jatka hoitoasi. Mun muasa Uniliitto ry:n sivuilla on jonkin verran lisätietoa ja voit kysyä asioita myös täällä.

6. ME/CFS-potilaan (krooninen väsymysoireyhtymä) riski 

Riski sairastua vaikeampaan COVID-19 sairauden muotoon riippuu etenkin potilaan yleiskunnosta.


7. Hyväkuntoinen ME/CFS-potilas ei kuuluu riskiryhmään

 Näiltä osin tarvitsemme lisätietoa. Seuraan kansinvöistä foorumia jatkuvasti.


8. Vuodepotilaana olevien ME/CFS-potilaiden riski on suurentunut 

Sairauden aiheuttamat oireet (ortostaattinen intoleranssi, huono raisutksensieto, PEM-oireet) ovat johtaneet siihen, että kunto on huonontuntu ja on voinit kehittyä niin sanottu dekonditiotila. Siihen liittyy matala kudossuola, verenpaineen lasku ja myös hengitusken huononeminen.  Heidän on oltava erityisen varovaisia. Kotihoidossa on huomioitava, ettei kukaan ulkopuolinen tuo sinne virusta. Mikäli suinkin mahdollista, tulisi ME/CFS-potilaan koettaa päästä ylös vuoteesta ja saada kuntoaan nousemaan. Jos ME/CFS-potilas sairastuu (kuumeen lisääntyminen, lihaskivut, yskä), on otettava yhteys annettujen ohejiden mukaan. Älä hakeudu suoraan päivystykseen, ettet vahngossa tartuta muita. Tällaisessa tilanteessa voit kuitenkin tarvita tehohoitoa. Mutta ole ensin yhteydessä infektiolääkärin, sillä tehohoitopaikat ovat rajallisia.  COVID-19 testi voi olla tällöin joka tapauksessa paikallaan, muta valitetavasti testikapasiteettikin on rajallinen.

9. Miten voin erottaa ME/CFS:n oreet COVID-19 oireista? 

ME/CFS-potilaalla on usein lihaskipuja, väsymystä ja lämpöilyä. COVID-19 infektiossa kuuume nousee usein nopeasti korkeaksi (yli 38.5 °C), lihaskivut ovat voimakkata ja erilaisia kuin ME/CFS:ssa. Yskä on kuivaa hakkaavaa. Nuha ja kurrkukipu voivat olla oireena koronaviruskesa, mutta useimmiten kyseesä on nuhakuume. Oireita vio olla vaikea erota toisistaan.

10. Onko lääkkeitä? 

Mitään ihmelääkettä ei ole. On tutkittu mm reuman ja malarian hoidossa käytettyjä lääkeaineita. Niitä tutkitaan myös Ruotsissa. Myös eirlais viruslääkeitä ja intereronia on koetettu. Tutkimukset jaktuvat vilkkaina.

11. Milloin saadaan koronarokote ? 

Rokotus voidaan saada kenties jos syksyllä 2020, joskin se vaikuttaa epätodelliselta. Rokoteita kehitetään lukuisissa yrityksissa maailmalla. Todennäköisempää on, etä ensimäiset rokotteet saadaan käyttöön vasta vuonna 2021 tai 2022. Voin olla tässä väärässä, mutta pohjaan vastauskeni mm aiempien rokotteiden kehittämiseen.

12. Kuinka kauan tämä epidemia/ pandemia kestää? 

Nobody knows. THL:n arviot ovat todennäköisesti aika lähellä oikeata. Ennusteet muuttuvat tältäkin osin viikko viikolta. Varmaa on kuitenkin se, ettei tämä ole ohitse vielä huhtikuussa. Ensimmäisen aallon jälkeen on odotettavisas toinen alalto ja sen jälkeen vielä mahdollisesti kolmas aalto. Kuolleisuus riippuu paljotli myls siitä miten terveydenhuolloin resurssit riittäävät. Jos tehohoitopaikkoja ei ole kaikille joutuvat lääkirt ja siraanhoitajat valitsemaan ketä hoitaa ja kuka jätetään hoitamatta. Toivottavasti tällaiseen tilanteeseen ei jouduta. Sen takia on nyt äärimäisen tärkeätä välttää liiallista itsensä tartuttamisvaaraa ja on myös vältettävä tartuttamasta muita.